Jakso 41: Myyttejä kielten opiskelusta

 

Moikka ja tervetuloa kuuntelemaan Helppoa suomea -podcastia! Helppoa suomea on podcast suomen kielen opiskelijoille, jossa mä puhun vähän helpommalla puhekielellä esimerkiksi Suomen kulttuurista ja kielten opiskelusta. Tän podcastin jokaisesta jaksosta on käsikirjoitus, ja se on saatavilla ilmaiseksi. Sä voit lukea sitä käsikirjoitusta vaikka samaan aikaan kun kuuntelet tätä mun puhetta. Jos sä haluat tukea tätä podcastia ja motivoida mua jatkossakin tekemään uusia jaksoja, niin sä voit tehdä näin tän podcastin Buy me a coffee -sivustolla. Linkki sekä tän jakson käsikirjoitukseen että tän podcastin Buy me a coffee -sivustolle löytyy tän jakson kuvauksesta. 

No niin, tervetuloa taas uuteen jaksoon. Tällä kertaa taas tyypillinen jakso käsikirjoituksella ja vain yhdellä aiheella. Tai no, tässä alussahan mä tietysti yleensä puhun jostain muusta aiheesta ensin, mutta kuitenkin. Viime jaksoa editoidessa mä kyllä huomasin, että mun ääni on aika monotoninen. Tai ehkä se on sitä, että vapaasti puhuessa on vaikeampaa keskittyä puhumaan elävästi. Tai pirteästi. Mutta ehkä mä kehityn myös tässä vapaasti puhumisessa, kunhan mä vaan harjoittelen enemmän. Mutta siis pahoittelut, jos viime jaksoa oli vähän tylsä kuunnella. Mä yritän keskittyä puhumaan vähän elävämmin myös näissä perinteisissä jaksoissa. 

Viime jaksossa mä puhuin taas suomalaisesta musiikista, tai tarkemmin sanottuna siis mun lempilevyistä viime vuonna. Mutta mä unohdin yhden superhyvän levyn. Eli semmoisen levyn, jonka on tehnyt artisti, jonka nimi on Sonja Selene. Ja se uusi levy on nimeltään Pimeä pää. Ja tää Sonja Selene on uusi artisti ja tää on hänen ensimmäinen levynsä. Ja se on tosi yllättävää, koska tää on tosi hyvä levy. Ja todella hyvin tehty levy. Ja tää Sonja Selene tekee semmoista mielenkiintoisen kuuloista melodista poppia. Ja siihen on vaikuttanut —siihen musiikkiin siis— on vaikuttanut myös iskelmämusiikki ja sitten myös romani-musiikki. Eli romanit —yhdellä a:lla, romanit— on siis etninen vähemmistö Suomessa, eli siis niin sanotusti pienempi osa kansasta- Ja heillä on pitkä historia Suomessa. Ja nää romanit on kuuluisia tästä musiikistaan. Ja nähtävästi tää romanimusiikki sopii todella hyvin yhdistettynä tämmöiseen indie poppiin. Melodiseen indie poppiin. Eli suositus vielä tästä levystä. 

No niin, tää piti vielä mainita. Mutta sitten mä voisin mennä taas tän päivän pääaiheeseen. Eli tänään mä ajattelin puhua taas vähän kielten opiskelusta. Tai tarkemmin sanottuna siis kieltenopiskelun myyteistä. Eli semmoisista asioista, joita monet uskoo kielten opiskelusta. Sekä me kielten opiskelijat että muut ihmiset. Ja mä en siis usko, että nää asiat on oikeasti totta. Tai ainakaan kokonaan totta. Eli ne on myyttejä tai väärinkäsityksiä. 

Ja ensimmäisenä mä haluaisin aloittaa tällaisella myytillä: eli, suomea on mahdotonta oppia. Ja suomi on tietysti hyvin erilainen kieli kuin eurooppalaiset kielet, tai monet muut eurooppalaiset kielet. Ja sen takia tietysti voi kestää pitkään, ennen kuin oppii suomea, ainakaan todella hyvin. Mutta se ei siis missään nimessä ole mahdotonta. Silti joskus näin kuulee sanottavan. Eli "ei kannata yrittää, suomea on mahdotonta oppia". Tai "se on niin vaikeaa, että ei kannata yrittää". Mutta totuus on siis, että suomea oppii kyllä, jos vaan opiskelee tarpeeksi pitkään. Ja tarpeeksi hyvin. Eli opiskelee fiksusti. 

No sitten seuraava myytti. Ja se on: vanhana ei opi kieliä. Eli joskus kuulee, että jos ei ole enää lapsi, niin on turha yrittää. Tai että uutta kieltä ei voi enää oppia teini-iän jälkeen. Tai ainakaan vanhempana kuin kaksikymppisenä. Ja totuus on tietysti, että melkein kuka tahansa oppii kieliä, jos vaan opiskelee tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi fiksusti. Vaikka se kieli olisi suomi, tai kiina, tai japani, tai mikä tahansa. Eli myös vanhana oppii kieliä. Ja itse asiassa kielten opiskelu on erittäin hyvä harrastus myös eläkeläisille. Eli vanhemmille ihmisille. Mutta on toki totta, että moni vanhempi ihminen opiskelee kieliä pelkästään oppikirjoilla, tai pelkästään kursseilla, eikä siis esimerkiksi kuuntele sitä kieltä tarpeeksi. Tai ole muuten kosketuksissa siihen kieleen. Niin kuin vaikka suomeen. 

Ja vähän ehkä tähän liittyvä käsitys on, että lapset oppii kielen nopeammin. Mutta tässä on jonkin verran ainakin totta. Mitä nuorempana me opitaan joku kieli, sitä parempi aksentti meille tulee. Tai siis ei tule aksenttia. Aksenttihan on periaatteessa sitä, että käyttää oman äidinkielen tai jonkun toisen kielen fonetiikkaa —eli siis sitä miten sitä kieltä lausutaan, käyttää sitä— siihen uuteen kieleen. Eli periaatteessa jo se osattu kieli häiritsee meidän uuden kielen opiskelua. Tän lisäksi lapset on yleensä tosi rohkeita kielen käyttäjiä. Eli lapset uskaltaa tehdä virheitä ja uskaltaa puhua sitä kieltä paljon. Tai käyttää sitä kieltä paljon. Ja ne on yleensä tosi paljon kosketuksissa siihen uuteen kieleen ja myös siihen uuteen kulttuuriin.

 Mutta mikään ei estä myös vanhempia ihmisiä käyttämästä sitä kieltä rohkeasti. Tai puhumasta rohkeasti. Tai olemasta tosi paljon kosketuksissa siihen uuteen kieleen — ja myös kulttuuriin. Ja jos näin tekee, niin sen kielen kyllä oppii hyvin nopeasti. Voi olla toki, että ei saa täydellistä aksenttia, mutta silti voi olla tosi hyvä tai jopa erinomainen siinä uudessa kielessä. 

No sitten seuraava myytti. Se on: jos oikeasti haluaa oppia kielen, niin pitää asua siinä maassa, missä sitä puhutaan. Ja tässäkin on varmasti myös paljon totta. Varmasti on paljon helpompaa oppia sitä kieltä, jos asuu siinä maassa, jossa sitä puhutaan. Ainakin teoriassa siis. Käytännössä kuitenkin myös Suomessa voi olla vaikeata oppia suomea. Varsinkin jos ei osaa yhtään suomea, kun muuttaa tänne. Yhtäkkiä kaikki muuttuu. Kaikki on uutta ja sen lisäksi pitäisi oppia vielä uusi, ihan erilainen kieli. Eli kaikki se voi olla tosi hankalaa. Ja sitten taas toisaalta kieliä voi oppia tosi hyvin oppia myös asumalla toisessa maassa. Esimerkiksi mä olin jo aika hyvä englannissa, ennen kuin mä kävin missään englantia puhuvassa maassa. Ja on toki totta, että mä opin tosi paljon sillä mun ensimmäisellä matkalla. Mutta kuitenkaan se Suomessa asuminen ei ollut mikään este oppia englantia. 

Mutta tietysti: jotkut asiat voi olla helpompia oppia siinä maassa asuessa. Mun mielestä oli tosi mielenkiintoista huomata esimerkiksi, että miten vähän mä tiesin semmoisia arkipäiväisiä sanoja, kun mä muutin —tai mä asuin vähän aikaa— Irlannissa, kun mä olin nuori. Esimerkiksi ruokien nimiä. Tai ruuanlaittovälineitä. No, ne sanat kyllä sitten tuli tosi nopeasti tutuksi, kun asui sitten siinä maassa.

 Ja ehkä tässä kuitenkin tärkein asia on se, että nykyään on paljon helpompaa opetella kieltä ulkomailla. Tai: kielen opiskelu ei koskaan ole ollut niin helppoa kuin se on nyt. Ihan vaan esimerkkinä: vasta kaksi vuotta sitten suomenkielisiä podcasteja —tämmöisiä suomen opiskelijoille tarkoitettuja podcasteja— ei ollut juuri ollenkaan. Saati sitten 20 vuotta sitten! Ei ollut podcasteja, ei videoita, ei äänikirjoja. Ja myös kirjoja oli tosi vaikea saada mistään. Eli oli pelkästään radio ja televisio, jos asui siinä maassa. Eli myöskään kielten opiskelu ulkomailla ei ole koskaan ollut näin helppoa, kuin se on nyt. Vaikka tuntuu, että jotkut asiat tässä maailmassa on mennyt myös huonompaan suuntaan, niin kielten opiskelu on ainakin helpompaa kuin koskaan. Ja kivempaa kuin koskaan. 

Sitten taas seuraava myytti. Eli se on, että kielissä pitää olla lahjakas, että niitä oppii puhumaan. Ja tätä mä oon kuullut tosi paljon mun elämän aikana. Että joillain ihmisillä on tosi paljon lahjoja oppia kieliä ja joillain ihmisillä ei yhtään. No, musta tuntuu, että mä oon kuullut tätä ehkä vähemmän nykyään. Mutta kun mä vaikka opin englantia nuorena, niin mulle sanottiin paljon, että "vau, ootpa sä tosi lahjakas kielissä". Vaikka mä en siis osannut kuin englantia suomen lisäksi. Ja vaikka mä yritin, niin mä en oppinut ruotsia, enkä saksaa. Ja silti mä olin joidenkin ihmisten mielestä lahjakas kielissä.

 Ja on varmaan totta, että joillekin ihmisille on helpompaa oppia kieliä. Tai ainakin on helpompaa oppia lausumaan oikein. Ja tietysti joidenkin ihmisten muisti on luonnostaan parempi. Mutta esimerkiksi mä en usko olevani yksi näistä ihmisistä. Enkä mä usko, että joku ei opi kieltä, koska sillä ihmisellä ei ole lahjoja siihen. Ainakin siis jos jo osaa ainakin yhtä kieltä — eli äidinkieltään. Eli niin kuin mä sanoin aikaisemmin: mun mielestä kaikki pystyy oppimaan kieltä, jos vaan opiskelee tarpeeksi fiksusti ja tarpeeksi pitkään. Sitten on toki eri asia, että kuinka moni pystyy näihin kahteen asiaan.

 Ja mun viimeinen myytti tänään sitten on, että puhumaan oppii vain puhumalla ja kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Ja musta tuntuu, että tää on aika yleinen uskomus —tai myytti— myös kielten opiskelijoiden parissa. Eli monet meistä yrittää puhua niin paljon kuin vain pystyy sen takia, että he haluaa tulla paremmaksi puhumisessa. Ja totta kai puhumalla oppii puhumaan ja kirjoittamalla oppii kirjoittamaan. Mutta kuuntelu ja lukeminen on melkein yhtä tärkeitä. Eli on vaikeata puhua, jos ei osaa tarpeeksi sanoja. Tai ei osaa kielioppia. Tai ei tiedä, miten ne sanat äännetään oikein. No tietysti, jos puhuu muiden ihmisten kanssa, niin silloin yleensä myös kuuntelee samalla. Ja sitä kautta voi oppia kaikki nää asiat. Ja samat asiat tietysti pätee myös kirjoittamiseen. Mutta mun pointti on, että aika monen kieltenopiskelijan kannattaisi kuunnella ja lukea enemmän. Sitten se puhuminenkin voisi olla paljon helpompaa ja myös vähemmän stressaavaa.

 Eli tänään mä puhuin taas kielten opiskelusta ja kielten opiskelun myyteistä. Mä mainitsin sen, että on tämmöisiä myyttejä, kuin että suomea on mahdotonta oppia. Että vanhana ei voi oppia kieltä. Että jos haluaa oppia kielen oikeasti, niin pitää muuttaa siihen maahan, missä sitä puhutaan. Sitten vielä mä puhuin siitä myytistä, että vain lahjakkuus ratkaisee sen, että kuka oppii kielen ja kuka ei. Ja viimeisenä mä puhuin siitä, että puhumalla oppii puhumaan... Vain puhumalla oppii puhumaan ja vain kirjoittamalla oppii kirjoittamaan. Monissa näistä myyteistä on osa totta, mutta silti musta tuntuu, että ne on aika haitallisia noin kokonaisuutena.

 Kuten aina mulle voi laittaa kommentteja esimerkiksi Spotifyssä ja myös sähköpostitse. Ja kuten tiedätte, mä otan tosi mieluusti vastaan myös uusien jaksojen aiheita. Seuraavissa jaksoissa mä ajattelin puhua taas vähän Suomen kulttuurista. Ja linkki tän jakson käsikirjoitukseen ja tän podcastin Buy me a coffee -sivustolle, sekä se mun sähköpostiosoite löytyy tän jakson kuvauksesta.

 Kiitos kun kuuntelitte. Ensi kerralla on taas uusi aihe, joten siihen asti: moi moi!